Järvenpään Vesi

Järvenpään Veden tiedotuslehti

2020

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.
Kolme putkistosoturia

Järvenpään Veden henkilökunta on hyvähenkinen työyhteisö, ja uusia ammattilaisiakin tarvitaan jatkuvasti. Tänä vuonna on poikkeuksellisesti aloittanut peräti kolme uutta asentajaa.

Kolme miestä, läheltä ja vähän kauempaa. Veijo Riikonen on paljasjalkainen järvenpääläinen, joka siirtyy kaupungin organisaatiosta, kellokoskelalainen Iiro Saarela on Tuusulan lahja Järvenpään Vedelle ja Teijo Mäkitalo tulee Sastamalasta asti. Kaikki tekevät samaa työtä, ovat asentajia, jotka muodostavat työparin joko keskenään tai muiden ammattilaisten kanssa. Kaikkiaan asentajia on talousveden puolella viisi ja jäteveden puolella kaksi.

– Raja tosin on häilyvä, tarvittaessa myös me osallistumme jäteveden töihin, Iiro Saarela toteaa.

Yhteinen mielipide kaikilla on, että Järvenpään Veteen oli helppo tulla uutena työntekijänä. Henki on hyvä ja uudet otetaan mukavasti vastaan. Veijo Riikonen tosin oli tuttu mies, sillä hän oli tehnyt runsaasti yhteistyötä Veden kanssa työskennellessään Järvenpään kaupungilla.

– Enpä minäkään olisi siirtynyt, jos henki täällä olisi huono, Veijo naurahtaa.

Ei samanlaista päivää

Päällimmäisenä, viihtyvyyttä lisäävänä tekijänä kaikilla tuntuu olevan työtehtävien erilaisuus. Samanlaisia päiviä ei ole, eikä koskaan voi tietää, mitä tapahtuu.

– Työpäivät alkavat kello seitsemän aamulla, jolloin asentajien esimies, verkostopäällikkö Hannu Veid jakaa työtehtävät. Työt voivat olla mitä tahansa, vesimittareiden asennuksista tai vaihdoista vesiliittymien tekoon. Voi myös olla akuutteja vuotoja, jotka tietenkin menevät kaiken edelle, Teijo Mäkitalo kertoo.

Äkilliset häiriötilanteet voivat muutenkin vaikuttaa asentajien elämään. Kuuden viikon välein on päivystysvuoro, jolloin pitää olla koko ajan lähtövalmiudessa. Ohje on, että puolen tunnin kuluttua hälytyssoitosta tulee olla kohteessa. Hälytyksen tekee usein asiakas, joka huomaa vesivuodon kadulla, tai asiakkaan viemäri ei toimi. Pumppaamoista tulee myös hälytyksiä, jos esim. on sähkökatkotilanne tai laitevika pumppaamossa. Öiset hälytystehtävät eivät ole kovin yleisiä, mutta keskimäärin niitä tulee ainakin kerran viikon mittaisen päivystysvuoron aikana.

Työtehtävät ovat erilaisia, kuten työpäivätkin, mikä lisää viihtyvyyttä työssä.

Säännölliseen työhön

Tuusulalainen Iiro Saarela siirtyi Järvenpään Veteen viime toukokuussa.

– Avoin paikka kiinnosti, koska olin pitkään työskennellyt pienehkössä yrityksessä LV-puolella ja tehnyt uudisrakentamista. Ylitöitä oli melko paljon, työajat epäsäännöllisiä ja matkat pitkiä.

– Alkoi tuntua siltä, että en ehdi tehdä mitään muuta. En ehtinyt olla lapsen kanssa, en harrastaa moottoriurheilua, en kalastaa enkä hoitaa ihmissuhteita. Nyt ovat asiat kohdillaan ja olen ratkaisuuni todella tyytyväinen, sanoo Keudasta vuonna 2015 valmistunut Iiro, jonka intohimona on motocross.

Työn perässä

Teijo Mäkitalo on valmistunut Vammalan ammattikoulusta ja työskennellyt aikaisemmin Pirkanmaalla.

– Halusin etelään töihin, mutta en missään nimessä Helsinkiin vaan johonkin pienempään kaupunkiin. Järvenpää tuntuu jo lyhyen kokemukseni perusteella juuri sopivalta kaupungilta asua ja tehdä työtä. Työmatkat ovat lyhyitä ja muutenkin kaikki on hyvin tavoitettavissa.

Teijo aloitti työt vasta syyskuussa, joten hän tunnustaa, että ei kaupunkia vielä kovin hyvin tunne ja että työssäkin on vielä paljon uutta ja kiinnostavaa opittavaa.

Nurkat tuttuja

Veijo Riikonen vaihtoi kesäkuussa Järvenpään kaupungin rakentamispalveluista Veden palvelukseen. Työuraa kaupungilla ehti kertyä 17 vuotta ja kun hän vielä on paljasjalkainen järvenpääläinen, niin paikallistuntemusta varmasti löytyy.

– Kyllä nurkat ovat ehtineet tulla tutuiksi ja Järvenpään Vesikin, koska paljon on tehty yhteisiä hankkeita.

Tärkeimmäksi syyksi työpaikan vaihtamiselle hän sanoo vaihtelun halun.

– Hommat sinänsä ovat tuttuja, koska kaupunkia ennen olin yksityisellä maansiirtohommissa. Eli yhteensä 30 vuotta tällaisia hommia. Ja mukavaltahan täällä on tuntunut olla, Veijo sanoo.

 

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa