Järvenpään Vesi

Järvenpään Veden tiedotuslehti

2020

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.
Yhteistyötä veden laadun hyväksi

Talousveden tuotanto on viranomaisten valvomaa toimintaa. Järvenpääläisten vettä valvoo Keski-Uudenmaan Ympäristökeskus, joskin terveystarkastaja Petra Kivistö korostaa, että kyse on ennen muuta yhteistyöstä.

Keski-Uudenmaan Ympäristökeskus vastaa talousveden valvonnasta Järvenpään Veden lisäksi myös Tuusulassa, Keravalla, Nurmijärvellä sekä Mäntsälässä.

– Valvonta on talousvesiasetuksen mukaista. Laitokset tekevät toiminnan riskiarvioinnit ja siihen perustuvat tutkimussuunnitelmat, jotka lautakunta hyväksyy. Suunnitelmat päivitetään vähintään viiden vuoden välein, minkä lisäksi teemme tarkastuksia ja pidämme yhteistyöpalavereita pari kertaa vuodessa, Petra Kivistö kertoo.

Kaikkiaan verkosta otetaan 39 vesinäytettä vuodessa.

– Me otamme näytteet Järvenpään verkostosta neljästi vuodessa, mutta emme ole ainoa veden laatua tutkiva. Näytteitä Järvenpään talous­vedestä ottaa myös vettä laitokselle toimittava Keski-Uudenmaan Vesi kuntayhtymä. Kaikkiaan Järvenpään verkostosta otetaan 39 vesinäytettä vuodessa. Näytteet tutkii Ruokaviraston hyväksymä laboratorio.

Näin se tapahtuu

Petra Kivistön mustassa laukussa on kaikki tarvittava: näytepullot, suojavarusteet, desinfiointiaine, merkkauskynät, pihdit sekä kylmäparistot.

– Ensin poistan hanassa olevan sihdin, jossa oleva sakka voi pilata näytteen. Sen jälkeen desinfioin hanan ja alan valuttaa vettä, kunnes se on saavuttanut tasaisen lämpötilan. Lopuksi täytän näytepullon, merkkaan sen ja laitan jääkaappiin, mistä se noudetaan laboratorioon.

Vedestä tutkitaan muuttujia riskinarvioinnin perusteella. Usein mikrobiologiset tutkimukset kattavat mm. E. coli, enterot, sekä koliformiset bakteerit.

– Jos veden laadussa on ongelmia, me voimme tarvittaessa antaa joko keittokehotuksen tai käyttökiellon, ja toimimme yhdessä vesilaitoksen kanssa toimintasuunnitelman mukaisesti, Petra Kivistö kertoo.

 

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa