Järvenpään Vesi

Järvenpään Veden tiedotuslehti

2021

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.
Investointien tarve kasvaa

Järvenpään Vesi käyttää vuosittain noin viisi miljoonaa euroa vesihuoltoverkoston rakentamiseen ja saneeraustöihin. Tulevina vuosina tarve lisääntyy, kun kaupunki kasvaa ja putkisto ikääntyy.

Investoinnit ovat Järvenpään Veden suurin menoerä: lähes puolet vesihuollon kustannuksista kertyy uuden vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamisesta sekä vanhan verkoston saneeraustöistä.

Tänä vuonna merkittävimmät vesihuollon investoinnit Järvenpäässä ovat Wärtsilän ja Yhteiskoulun alueiden verkostojen saneeraustyöt sekä Ainolan aluekeskuksen uudisrakentaminen. Lähivuosina verkoston saneerausta tehdään muun muassa Kuuselankadun ja Kaakkolan alueilla.

Alueet laajentuvat

Toimitusjohtaja Ari Kaunisto kertoo, että Järvenpään Vesi investoi vesihuoltoverkostoon noin viisi miljoonaa euroa vuodessa.

- Järvenpäässä rakennetaan paljon ja uudet alueet laajentuvat. Samalla vanhat putkistot kaipaavat saneeraamista, hän kuvailee.

Vuonna 2021 kaupunkilaisten vesimaksuja ei koroteta, koska koronatilanne on heikentänyt monen toimeentuloa. Sen sijaan vuosille 2022 ja 2023 on luvassa korotuksia.

- Korotusten vaikutus on nelihenkiselle perheelle keskimäärin 60 euroa vuodessa. Varaudumme vesimaksujen korotuksilla tulevaisuuden investointeihin ja nouseviin veden käsittelykuluihin.

Vesihuollon investointien tarve tulee kasvamaan Järvenpäässä lähivuosina, kun kaupunki kasvaa ja putkisto ikääntyy. Sama trendi näkyy kaikkialla Suomessa.

Investoinnit ovat kaikkien etu

Vesilaitosyhdistys julkaisi viime syksynä raportin, jonka mukaan vesihuollon kokonaisinvestointitarve on vuosina 2020-2040 lähes kaksinkertainen nykytilanteeseen nähden. Tämä tarkoittaa, että vesimaksuja joudutaan korottamaan ympäri Suomen.

- Vesi- ja viemäriverkosto on yhteistä, näkymätöntä omaisuutta, jonka ylläpito ja turvallinen toiminta on kaikkien etu. Toimivaa vesihuoltoa saatetaan pitää Suomessa itsestäänselvyytenä, mutta todellisuudessa se vaatii paljon työtä sekä investointeja, Ari Kaunisto pohtii.

Järvenpään kaupunki kasvoi voimakkaasti 1970- ja 1980-luvuilla. Silloin rakennettiin paljon uutta vesijohto- ja viemäriverkostoa, joka on tulossa saneerausikään. Näitä putkia tulisi uudistaa samalla vauhdilla kuin niitä on aikoinaan rakennettu.

Jos tähän ei varauduta, se tarkoittaa lisääntyviä putkirikkoja, jakelukatkoja ja veden laatuhäiriöitä.

- Silloin joudumme tekemään äkkikorjauksia, mikä ei tietenkään ole järkevää. Edullisemmin kustannuksin päästään, jos verkostoa kunnostetaan katu tai linja kerrallaan, Kaunisto painottaa.

Vaikka vesimaksujen korotukset tuntuvat tavallisten kaupunkilaisten kukkarossa, vesi on silti Suomessa verrattain edullista.

Kodin vesilaskuun sisältyy paitsi puhdas ja laadukas vesi, myös jäteveden käsittely siten, että se ei aiheuta haittaa ympäristölle.

- Litra puhdasta hanavettä maksaa alle 0,5 senttiä. Tällä hinnalla saamme veden kotiin kuljetettuna ja pois kannettuna, Kaunisto muistuttaa.

investointien tarve 2

Toimivaa vesihuoltoa saatetaan pitää Suomessa itsestäänselvyytenä, mutta todellisuudessa se vaatii paljon työtä sekä investointeja, Järvenpään Veden toimitusjohtaja Ari Kaunisto (vas.) muistuttaa. Vieressä rakennuttajainsinööri Simo Karhunkoski.

 

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa