Esteettömyysvalinnat

Esittelyssä uudet asentajamme
Esittelyssä uudet asentajamme
Juri Aruga (vas.) ja Asko Valkeinen ovat Järvenpään Veden uusia putkiasentajia.
Ajankohtaista

Esittelyssä uudet asentajamme

Juri Aruga aloitti putkiasentajana Järvenpään Vedellä helmikuussa 2022. Hän kunnossapitää enimmäkseen jätevesipumppaamoja, mutta työskentelee toisinaan myös puhdasvesipuolella.

– Olen koulutukseltani ajoneuvoasentaja ja työskentelin aikaisemmin 15 vuotta logistiikka-alalla. Olen aina tykännyt asioiden korjaamisesta; se on minulla veressä, hän kertoo.

Vapaa-ajalla Arugan löytää punttisalilta 4–5 kertaa viikossa; yleensä jo aamuviideltä ennen töiden alkua.

Asko Valkeinen aloitti putkiasentajana maaliskuussa 2022. Hänet tapaa hule- ja jätevesipumppaamoilta sekä tonttiliitosten, vuotokorjausten ja vesimittarivaihtojen parista. Talotekniikan perustutkinnon suorittanut mies työskenteli aiemmin 10 vuotta Vantaan kaupungilla kunnallistekniikan parissa.

– Tämä työ on erilaista ja tervetullutta vaihtelua aiempaan, hän sanoo.

Valkeinen on aktiivisesti mukana Länsi-Helsingin sopimuspalokunnassa ja on löytänyt tiensä myös Järvenpään vapaaehtoiseen palo- ja pelastusyhdistykseen.