Järvenpään Vesi

Järvenpään Veden tiedotuslehti

2018

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.
Laskentasihteeri Marketta Niemen työhön kuuluvat liitossopimusten valmistelun lisäksi Järvenpään Veden talousasiat.

Marketta Niemi on Järvenpään Veden uusi laskentasihteeri. Hän teki yli 20 vuoden uran Helsingin kaupungilla, mistä siirtyi Keravan kautta Järvenpään Veteen.

Kunnalliset työt ja ennen muuta talousasiat ovat Marketta Niemelle tuttuja. Helsingin kaupungin taloussihteerinä hän työskenteli peräti 20 vuotta.

– Helsingin kaupungin virasta siirryin Keravan kaupungille. Ihan mukava työ sekin oli, mutta ei ihan tuntunut ns. omalta paikalta. Sen vuoksi innostuin hakemaan Järvenpään Veden laskentasihteerin virkaa, vaikka vedestä en sinänsä tiennyt mitään ja olinhan juuri muuttanutkin Järvenpäähän, Marketta kertoo.

Nyt hän on ehtinyt oppia jo paljon ja on omien sanojensa mukaan myös kotiutunut erinomaisesti uuteen työpaikkaansa.

– Siihen ovat vaikuttaneet monet asiat: itsenäinen työ, tärkeä tehtävä, rento työporukka, johon oli helppo liittyä sekä erinomainen työhön perehdytys.

Työhön perehdytys onnistui hyvin

Marketan mielestä työhön perehdytys oli järjestetty hienosti. Hän teki töitä alkuun kaksi viikkoa yhdessä edeltäjänsä kanssa, minkä lisäksi käytössä oli runsaasti kirjallista ohjeistusta.

– Minulle tämä oli aivan uutta. Työhöni kuuluvat esimerkiksi liittymissopimuksien valmistelut. Niiden kohdalla tarvitaan kaikkia mahdollisia dokumentteja, joskus hyvinkin vanhoja papereita. Kaikki paperit ovat erinomaisessa järjestyksessä ja niistä on jopa uuden työntekijän helppo löytää kaikki tarvittavat tiedot, Marketta kiittelee.

– Kaikki vesiasiat eivät tietenkään voi olla minulle vielä tuttuja. Opin kuitenkin koko ajan lisää ja mitä en tiedä, kysyn niiltä, jotka tietävät.

Työn kautta on kotikaupunkikin tullut tutummaksi, kun rakennettavat kiinteistöt tulee paikantaa kartalta.

Monipuolinen toimenkuva

Ennen muuta Marketta Niemen työhön kuuluvat liitossopimusten lisäksi liittymis- ja työlaskutus sekä kaikki talousasiat kuten budjetin, toteutumisennusteiden ja tilinpäätösten valmistelu. Juuri tällä hetkellä ylimääräistä kiirettä tuottaa tilinpäätökseen liittyvät tehtävät.

– Uutena asiana minulle on myös tullut, että toiminta rahoitetaan kokonaisuudessaan käyttö-, perus-, liittymis- ja palvelumaksuilla.

– Työ tuntuu tosi mukavalta. Tehtävät ovat monipuolisia ja työpäivät hyvin erilaisia, enkä kaihda kiirettäkään. Työn kautta on kotikaupunkikin tullut tutummaksi, kun rakennettavat kiinteistöt tulee paikantaa kartalta. Minusta on myös mukavaa olla asiakkaiden kanssa tekemisissä. Tosin
enimmäkseen asiakkaat ottavat kontaktia toimistosihteereihin, jotka hoitavat muun muassa kulutuslaskutusta, Marketta kertoo.

– Vesimittarien lukematiedot voi myös ilmoittaa todella helposti Internetin Kulutus-Web-palvelussa, johon löytyy kätevästi linkki Järvenpään Veden sivuilta, Marketta muistuttaa ja patistaa kokeilemaan palvelua.

Kulttuuria ja leijonakiekkoa

Koulutukseltaan Marketta Niemi on merkonomi, minkä lisäksi hän on suorittanut taloushallinnon ammattitutkinnon.

– Välillä innostuin kokeilemaan jotain ihan muuta ja opiskelin lähihoitajaksi. Se oli vaikuttava uusi kokemus, joka tietyllä tavalla avarsi, mutta ehkä taloushallinto on kuitenkin enemmän minun juttuni.

Työnsä ulkopuolella Marketta Niemi tekee monia erilaisia asioita. Hän ei ole yhden ainoan jutun himoharrastaja, vaan valitsee tekemisensä monipuolisesti.

– Olen ensinnäkin innokas penkkiurheilija. Nuorempana, kun asuin Helsingissä, HIFK oli tietenkin ykkösjuttu, enää ei SM-liigaa niin paljon tule seurattua. Sen sijaan leijonakiekko on edelleen mieluista. Sitä seuraan tiiviisti.

– Mielelläni myös kuntoilen, mutta omaehtoisesti, silloin, kun se minulle sopii. Olen kokeillut liikuntaryhmiäkin, mutta minulle riittää, että työni on aikataulutettua. Sen vuoksi en oikein halua, että vapaa-aikaani kuuluisi tiukka viikko-ohjelma.

– Lisäksi pidän kovasti kulttuurista ja matkustamisesta, Marketta Niemi kertoo. Laajasta listasta puuttuu kuitenkin vielä yksi tärkeimmistä: olla kotona, lukea dekkaria tai jotain ihmismieleen liittyvää kirjallisuutta ja katsella kahta maatiaiskissaa, joilta voi oppia hyvin paljon.

 

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa