Järvenpään Vesi

Järvenpään Veden tiedotuslehti

2018

Huom! Sinulla on käytössäsi Internet Explorerin vanha versio. Tämä nettilehti on optimoitu Explorerin uudemmille versioille. Suosittelemme selaimen päivitystä myös tietoturvasyistä.
Puheenjohtaja Pertti Tammin mukaan yhteistyö johtokunnan ja Järvenpään Veden välillä toimii erinomaisesti.

Järvenpään Vesi sai tälle vaalikaudelle aivan uuden johtokunnan, jonka puheenjohtajana on Pertti Tamm.

Katsottuaan nyt ensimmäisen vuoden vesilaitoksen toimintaa aitiopaikalta hänelle on tullut entistäkin selvemmäksi se, että hyvä ja laadukas vesi on terveen elämän perusta.

– Järvenpäässä tämän asian takuumiehenä on Järvenpään Veden erittäin osaava henkilökunta. Toimintaa on ollut ilo seurata ja asettua johtokuntana sitä tukemaan, Pertti Tamm sanoo.

Järvenpään Vesi on itsenäinen, kunnallinen liikelaitos, joka rahoittaa oman toimintansa liittymismaksuilla ja veden käyttömaksuilla. Se ei siis saa verotuloja kunnalta.

– Johtokunta on yhdeksi vaalikaudeksi kerrallaan valittava poliittinen elin, joka valvoo toimintaa ja on ikään kuin kaupunkilaisten ja valtuuston takuumiehenä, Pertti Tamm sanoo.

– Yhteistyö toimii erinomaisesti sekä johtokunnan keskuudessa että Järvenpään Veden ja johtokunnan välillä. Johtokunnan koostumus on erittäin onnistunut. Vaikka se on poliittinen elin, me emme politikoi, vaan keskustelemme asioista, Pertti Tamm sanoo.

Hänen mukaansa tähän vaikuttanee eniten se, että mistään puolueesta ei ole kahta edustajaa. Asiat nousevat keskiöön, eivät poliittiset tavoitteet.

– Uskon, että tämä on myös kaikkien järvenpääläisten etu. Heille on ensiarvoisen tärkeätä, että vesihuolto toimii hyvin ja vesi on terveellistä. Tämä edellyttää laadukasta ja ympäristöä kunnioittavaa toimintaa, jolla on oma hintansa. Onneksi Järvenpäässä veden hinta on kutakuinkin valtakunnallista keskitasoa. Myös tämän takuumiehenä oleminen on johtokunnan keskeisiä tehtäviä, Pertti Tamm sanoo.

TK mediatalo - Asiakaslehti verkossa