Uusi siirtoviemäri ohittaa keskustan
Uuden siirtoviemärin rakentaminen Annankulmasta Ristinummelle on tulevien vuosien merkittävimpiä hankkeita Järvenpään vesihuollossa.
Siirtoviemäri on tarpeen, koska nykyisen jätevesiviemärin kapasiteetti alkaa täyttyä uusien asuinalueiden rakentamisen seurauksena. Nykyinen jätevesiverkosto kulkee kaupungin keskusta-alueen läpi.
- Uusi siirtoviemäri mahdollistaa kaupungin pohjoisten alueiden laajennusrakentamisen. Samalla se turvaa viemäreiden riittävän kapasiteetin keskusta-alueella, kertoo toimitusjohtaja Ari Kaunisto.
Siirtoviemärin uusi linjaus ohittaa kaupungin keskustan sen itäpuolelta. Myös Tuusulan Kellokosken alueen jätevedet on tarkoitus johtaa uuteen siirtoviemäriin myöhemmässä vaiheessa.
– Hankkeen suunnittelu ja toteutus pyritään aloittamaan mahdollisimman pian. Linjan rakentaminen alkaa todennäköisesti aikavälillä 2024–2025, Kaunisto arvioi.